Sivut

torstai 11. lokakuuta 2012

Tasapainoilua elämän trapetsilla

1001691xpqi7o954l.gif 688851znqj6ljtsv.gif

Elämäntarinani 1. osa  Insestin uhrina ja taivaskäynti

20.02.2013 10:55


Elämäni oli päättyä jo ennen syntymääni, kun olin tulossa kesken pois. Onneksi meillä oli lomailemassa etelästä yksi kätilö, jonka neuvokkuuden ansiosta äidin raskaus sai jatkua. Isä ja äiti pitivät maatilamajoitusta turisteille ja tuon turistina olleen kätilön ansiosta olen siis elossa.

 

Olin 2-vuotias, kun mummini eli isän äiti kuoli. Arkku oli isän syntymäkodin pihamaalla ja saattoväki lähdössä arkun kanssa veneellä joen yli hautausmaalle. Minä toivoin pääseväni tuon saattojoukon mukaan oikein hartaasti, mutta vanhempani sanoivat, että olin liian pieni lähtemään hautajaisiin. Jäin siis mummilan pirttiin muiden lasten kanssa, mutta en halunnut leikkiä, vaan menin tomerasti ison pöydän ääreen ja pukkasin tuolin, niin että sain kiivetä sen kautta pöydälle. Siinä minä seistä kahotin pöydällä ja katselin venettä arkkuineen joella. Ajattelin surullisena, että siellä ne nyt menevät, eikä minua otettu mukaan.

 

Kun olin 5-vuotias ja vanhempani olivat navettatöillä, niin jouduin insestin uhriksi sukulaismiehen taholta. Vihasin tuota miestä ja sitä mitä hän teki ja toivoin hänen kuolemaansa, mutta sitä ennen halusin itse kuolla. Etsin kamarin yläkaapista lääkkeitä, joita tiesin siellä olevan. Halusin syödä ne ja päästä pois. Kun kiipesin kaapille korkean tuolin avulla, niin hämmästykseni oli suuri, kun siellä ei enää ollutkaan lääkepurkkeja. Isäni oli ne siirtänyt toiseen paikkaan, enkä siis löytänyt niitä. Sitten menin istumaan avonaisen kaivon luo ja aioin jo hypätä kaivoon, kun kuitenkin ajattelin, että se vesi siellä on niin syvää ja kylmää ja siellä saattaisi se näkkikin olla, josta kodinhoitaja mainitsi. Pelkäsin kaivoa siis enemmän.

 

Minulla oli paha olla, enkä voinut puhua asiasta kenellekään sukulaismiehen uhkailujen vuoksi. Seuraavaksi lähdin sitten kävelemään sakeaan ja synkkään kansallispuiston metsään. Ajattelin kävellä niin kauan kuin jaksan, sillä olin päättänyt lähteä kotoa pois. Olin kävellyt jo pitkän aikaa, kun minua alkoi pelottaa, sillä oli tullut jo melko pimeää ja minulla oli kova nälkäkin. Metsästä kuului kummia kahahteluja ja välillä kirkaisuja ja pitkien puiden varjot näyttivät niin pelottavilta. Pelkäsin synkkää metsää enemmän, kuin mitään muuta, joten päätin palata kotiin. Etsin kansallispuiston reunan, jonka toinen puoli oli hakkuuaukeaa ja sitä reunaa pitkin palasin kotiin. Kotona oli ihmetelty, että missä olin. Sanoin vain olleeni kylässä.

 

Kun olin 6-vuotias, pukkelin sisareni vauvanvaunuja pirtissä, sillä äiti käski nukuttaa sisareni, kun vanhemmat olivat taas navettatöillä. Innostuin lopulta niin vauhdikkaasti kurvailemaan pirtissä, että löin otsani pirtinuunin piisinkulmaan. Muistan, että vaunut karkasivat käsistä ja iskeytyivät kaapin oveen. Minulta karkasi taju ja tavallaan heräsin, kun kaunis enkeli talutti minua kädestä. Kysyin minne menemme ja enkeli sanoi, että menemme taivaaseen. Menimme valtavan kauniista portista sisälle ja siellä näkyi kullankimalteinen tie, jota pitkin astelimme. Siellä oli kaikki niin kaunista ja valoisaa, säihkyvän ihanaa. Kaikki näyttivät siellä niin onnellisilta ja enkeli esitteli minulle paikkoja. Sitten enkeli sanoi, että minun oli aika palata kotiin. Estelin ja sanoin, että tahdoin jäädä sinne. Enkeli kertoi, että minulla tulisi olemaan vielä paljon tehtäviä maanpäällä ja etten saisi nyt jäädä sinne. 

 

Olin kovin surullinen, kun paluumatka alkoi. Sitten heräsin kotona ja vanhemmat hääräsivät ympärilläni. Isä koetti sitoa otsaani ja näin, että päähaavasta oli vuotanut paljon verta. Pääni saatiin sidottua ja minulla oli kiire kertoa pari vuotta nuoremmalle sisarelleni käynnistäni taivaassa. Kerrottavaa riitti moneksi päiväksi. Välillä istuimme ulkona ja toisinaan taas sisällä, kun kerroin kaikesta ihanasta mitä olin nähnyt. Enää en muista puoliakaan siitä, mitä siellä taivaassa näin.

 

Sukulaismies kuoli ja minä huokaisin helpotuksesta, mutta sitten minä aloin tuntea syyllisyyttä siitä, että olin toivonut hänen kuolevan ja niin hän oli kuollut. Koin että aiheutin hänen kuolemansa, mutta toisaalta olin kyllä helpottunutkin. En puhunut kokemuksistani vanhemmilleni, ennen kuin vasta aikuisena ja silloinkin vain äidille.


Elämäntarinani 2. osa  Syöpäsairaus

Kun sinulle kerrotaan, että elämäsi on ohi, kun se vasta on mielestäsi päässyt kunnolla alkuun parikymppisenä, ollessasi opiskelemassa unelmiesi ammattiin. Kun olet kuolla jo ensimmäisessä leikkauksessa rajuun verenvuotoon ja shokkiin. Kun lääkärikunta ei usko sinun jäävän eloon, vaikka puolella sairastuneista on se mahdollisuus olemassa.

 

Kun kuukauden kuluttua saman sairauden vuoksi samoihin aikoihin leikattu nuori perheenäiti on jo kuollut. Kun päätät taistella elämäsi puolesta uskomalla olevasi tuossa "puolet jäävät eloon" - joukossa ja lopulta lukuisten leikkausten ja solumyrkkyhoitojen jälkeen pääset jaloillesi ja saat jatkaa elämääsi. Tosin tuomittuna lapsettomuuteen ja ennenaikaiseen vanhenemiseen sekä jatkuvaan sairasteluun, mutta kuitenkin saat olla vielä elossa.

 

Kun opintosi jäävät kesken ja joudut olemaan kuukauden ja useiden viikkojen jaksoja sairaalassa. Kun menetätä opintorahasi ja jäät puille paljaille pienellä sairaspäivärahalla, jolla et saa edes tarvitsemiasi lääkkeitä. Kun sosiaalitoimisto kieltäytyy maksamasta tukea, jolla saisit maksettua mittavan suuren sairaalalaskun, vetoamalla siihen, että voithan käydä pyytämässä lainaa kaikilta sukulaisilta. Kun vanhempasi ovat työttöminä ja itsekin rahattomina. Kun isäsi on koko elämäsi maksanut sairasvakuutusta ja sanonut sen irti vuotta aikaisemmin, mainitsematta sinulle. Kun sinulla ei ole mitään voimassa olevaa vakuutusta.

 

Kun menetät pitkät hiuksesi solumyrkkyjen vuoksi ja tulet kaljuksi. Kun kaikki ystäväsi hylkäävät sinut ja jäät yksin. Kun jaksat lopulta jatkaa opintojasi ja valmistua unelmiesi ammattiin. Kun haet työpaikkaa, jonka työnantaja haluaisi jättää sinut valitsematta virkaan sairastelujesi vuoksi, mutta joutuu kuitenkin valitsemaan sinut, kun useampi opiskelutoverisi vetää hakupaperinsa pois, antaakseen sinulle edes mahdollisuuden saada työtä. Kun sinut lopulta valitaan työhösi ainoana hakijana. Kun teet lähes kaksinkertaisen työmäärän, että kukaan ei pääse valittamaan, ettetkö saa työtäsi hoidettua.

 

Kun hoitava lääkärisi haluaa kieltää sinulta työskentelyn unelmiesi ammatissa sillä ajatuksella, että työ on sinulle liian raskasta ja syöpä saattaisi taas lähteä leviämään, kuten se teki puolen vuoden kuluttua leikkauksista ja josta kuitenkin vielä selvisit. 

 

Kaikki nuo kokemukset laukaisivat minussa halun kirjoittaa ja sitä olen kyllä tehnytkin.

 

Jokaiselle nuorelle haluan sanoa, että olette jo lottovoittajia, jos saatte olla terveitä, ilman sairasteluja hyvässä kunnossa. Terveys on ihmiselle asia, joka on kultaakin kalliimpi, mutta sitä ei ehkä osaa arvostaa riittävästi, ennen kuin sen menettää.

 

Elämäntarinani 3. osa Monet sairaudet ja itsemurhayritys

Kuvassa olen 18-vuotiaana ja pitkät hiukset vielä tallella. Syöpään sairastuin 22-vuotiaana. Hoitajan ammattiin valmistuin 23-vuotiaana ja aloitin työurani sairaalassa.

 

Sairastuin melko pian työt aloitettuani osteoporoosiin ja kärsin niskanikaman, jalkaterän ja kylkiluiden murtumista. Sitten sairastuin krooniseen keuhkoastmaan ja jatkuvaan angiinaan ja äänihuulien tulehdukseen, joten nielurisat poistettiin. Menetin toisesta korvasta kuulon (sytostaattien sivuvaikutusta). Seuraavaksi sairastuin vaikeaan divertikuliittitautiin ja osa suoltani jouduttiin lopulta poistamaan. Sitten alkoi sydän oireilla ja sydäntä varjoainekuvattiin. Sain 5 lääkettä sen hoitoon. Seuraavana tuli polviin ongelmia ja ne leikattiin. Sitten rupesi oikea olkapää vaivaamaan. Siinä todettiin 4 erilaista vikaa ja se leikattiin. Sairastuin vielä vaikeaan fibromyalgiaan ja sairastan myös nivelrikkotautia lähes kaikissa nivelissä.

 

Sairastaessa pitkään ja useiden leikkausten vuoksi, saatuani vain pientä sairaspäivärahaa ja työttömyyskorvausta, menin taloudelliseen konkurssiin ja menetin 2 asunto-osakettani ja vielä autonikin. 

 

Isän kuoleman jälkeen ja ystävien sekä monien työtovereiden ja sukulaisten kuolemien sekä syöpään sairastumisien jälkeen, ja työkykyni menetettyäni sekä monia sairauksia ja leikkauksia läpikäyneenä sairastuin vaikeaan masennukseen ja silloin yritin itsemurhaa ajamalla auton täydessä vauhdissa ulos tieltä.Siinä tapahtui kyllä jotain ihmeellistä. Auto alkoi poukkoilla tien laidasta toiseen, pyörähti lopulta ympäri ja meni ojaan. Minulle ja autolle ei tullut edes pientä kuhmua. Lähellä oleva traktori tuli vetämään minut ja autoni pois ojasta.Tuossa tilanteessa koin suojelusenkelin varjeluksen. Itsemurhayritykseen minut ajoi työnantajani haukkuminen, ja kova kipu hartiassa sekä fibromyalgiasäryt 320 ajokilometrin aikana, joten en jaksanut enää enempää. Minun täytyi monisairaana joka kuukausi 2 vuoden ajan ajaa tuo 320 km reissu, saadakseni todistuksen työterveyslääkäriltä. 60 km päässä oli terveyskeskuslääkäri, mutta sitä todistusta työnantaja ei hyväksynyt. Olin palaamassa lyttyyn haukuttuna kotiin, kun yliväsyneenä sitten ajauduin itsemurhayritykseen. Kotona odotti minua portailla naapurin kissa, joka halusi tulla lohduttamaan.

 

Nykyisin olen pienellä työkyvyttömyyseläkkeellä ja pärjään 26 lääkkeen avulla päivästä toiseen. Joudun levähtelemään paljon, mutta yritän vähän aina jotain puuhata. Kirjoittaminen on ollut hyvää terapiaa.

Kotisivustoni: http://kurukukka.suntuubi.com

Taiteilijasivustoni Facebookissa: http://www.facebook.com/pages/KuruKukka/107318766091105

3 kommenttia:

  1. Jaksamista sinulle kaikista huolimatta.

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa että on olemassa noin vahvoja nuoria. Voimia sinulle,ja aurigonpaistetta päiviisi.
    Elämä sinällään on jo ihme, hyvä että olet noin elämän haluinen nuori!
    Tsemppiä, jatka samaan malliin.
    Voimia!

    VastaaPoista
  3. Toivoisin edes hitusen voimaasi, uskoasi ja rohkeuttasi sisarilleni ja yh- pojalleni ja hänen 4:lle lapselleen ja myös itselleni. Olen todella kiinnostunut lähettämään aforismejasi sekä kuviasi ystävilleni ja he ovat tykänneet niistä. Voimaa sinulle ja kiitos että olet olemassa ja tuomassa iloa elämämme arkeen.

    VastaaPoista