Sivut

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Tarinatalossa

 

JALOKIVIYSTÄVIÄ

bqcdaaaaawodanbnaaaabc5vdxqkfjnvlu11rwxwm3hhwkf4mtrrovlyukeaaaacawqkaxgaaaaec2l6zq

Ovat ystävät kuin jalokiviä! Arvokkaita ja hyvin kauniita. Sellaisia aarteita, jotka haluaa säilyttää iäti sydämessään. He tuovat päiviin iloa, antavat kirkkaita keidashetkiä ja suovat virvoittavia tuokioita, joiden varassa jaksaa kulkea elämän paahtavassa auringossa. Mitä on ihminen ilman ystäviä? Sisäisesti köyhtynyt ja varmaankin kovin yksinäinen.

Kun löytää sydänystävän, on hän kallisarvoinen timantti, jota haluaa helliä povensa lämmössä. Pitää hyvin lähellä ja ihastella hänen ajatusmaailmansa rikkautta, sydämensä hyvyyttä ja kykyä auttaa apua tarvitsevia. Niin, aarre hän on, eikä koskaan unohdu mielestä. Ei koskaan ole kaukana sinusta, sillä hänen säihkyvä persoonallisuutensa näkyy oikeastaan parhaiten pimeinä hetkinä, kun luonnonvalo on kaukana. Sanoillaan hän sinua lähestyy ja tuo silmiisi takaisin ilon, jonka vaikeiden päivien varjot ovat peittäneet.

Kirjoittanut KuruKukka

Musiikkina: Les fleurs sauvages - Richard Clayderman

http://www.youtube.com/watch?v=RCt3ikTFwtA&feature=related

VIERAANVARAISUUDEN OPPITUNNILLA

way_home_by_christasvengel2

Ihminen, joka jakaa omastaan toisten hyväksi, on vieraanvarainen. Ihanaa on saada tuntea sellaisia ihmisiä, ja opetella itsekin tätä jaloa ominaisuutta. Tämän päivän yhteiskuntaa leimaa itsekkyys, josta ei liikene toisten hyväksi mitään. Sanotaan, että valtio varastaa teiltä ja te varastatte valtiolta. Todellisuutta tänä päivänä monella tasolla, jopa hätää kärsivien avustuskuormia ollaan kahmimassa omiin itsekkäisiin tarkoitusperiin. Vanha sanonta “Hyvä ihminen antaa vähästäänkin, mutta paha ei anna paljostakaan, on sekin niin totta näinä aikoina. Itsekäs ihminen löytää aina syitä olla auttamatta toisia, todellisen avun tarpeessa olevia. Luonani kävi päiväkahvilla vieras, joka sanoillaan sai huomaamaan moninaisia elämälle ja hyvinvoinnille tärkeitä asioita. Olen aina kunnioittanut hänen katsantokantojaan, ja oikeamielisyyttään sekä vieraanvaraisuuttaan, joka on esimerkillistä.

HAAVEIDEN SIIVILLÄ

bqcdaaaaawodanbnaaaabc5vdxqkfnloyxrzbhbsm3hhztnysmfxtji2sfeaaaacawqkaxgaaaaec2l6zq

Haaveilijan siivet kantavat pitkälle! Unelmiensa maahan voi piipahtaa milloin vain se siltä tuntuu. Haaveet antavat paljon toivoa. Ilman niitä voi kulku käydä liian raskaaksi. Jokaisella unelmalla ja toiveella on oma paikkansa ihmisen elämässä. Se, että joskus katselee maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi, ei ole ollenkaan haitallista, sillä kyllä se arki aina pitää jalat maassa. Ruusunpunaisilla unelmilla on aina sijansa naisväen ajatusmaailmassa. Olemme tunneherkkiä ja usein myös romantikoita.

Kirjoittanut Kurukukka

Musiikkina: Vaya con Dios - Freddy Quinn & Nana Mouskouri

http://www.youtube.com/watch?v=3i_PFHPja4s

VUORTEN YLI VIE

thomas_kinkade2010

Moni asia loksahtelee paikoilleen omalla aikataulullaan. Joskus sitä on vain niin malttamaton odottamaan. Kiirehtiminen saattaa pilata asioita. On aika tehdä ja aika olla hiljaa, vaan milloin on se tekijän vuoro ja milloin taas odottajan. On aika nauraa ja on aika itkeä. Molemmat kuuluvat ihmisen elämään, vaan minkälainen niillä on esiintymistahti. Päiväkö vain välissä vai muutama tuntiko. Vai onko aikaväli pitkä, vai tulevatko ne miltei samaan syssyyn? On aika vihata ja aika rakastaa. Voimakkaita tunteita molemmat, vaan toivottavasti vihalle ei anna ylivaltaa, sillä siitä on tuhoisia seurauksia. Asuuko sydämessäsi lempeys ja vankkumaton rauha. Tunnetko ilon ja onnen ottaneen elämäsi ohjat, kuin ratsastaja, joka suitsilla ratsuaan ohjaa. Vai onko synkkyys saapunut ja ilon kaiken peittänyt? Elämä on valintoja ja mahdollisuuksia. Itse voi hyvin paljon vaikuttaa siihen, millaiseksi elämä muodostuu. Vietetään tänään hyvä päivä. Sellainen päivä, jolloin unohdamme valitella kaikesta turhasta. Ja kanssaihmisiä kohdatessamme muistakaamme vanha viisaus: ” Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan”.

ILO VALOON VIE

3-1

Mikä ihana ilo minua odottikaan eilen, kun posti toi kirjeitä. Koko maailmani keikahti toisenlaiseksi yhden tärkeän kirjeen ansiosta, sillä tuo kirje sisälsi sellaisen asian, jolla on merkitystä. Se sytytti ilon kynttilän palamaan ja sammutti surun liekit, jotka ovat kärventäneet ajatuksiani jo pitkään. On kuin olisin saanut uuden alun. Sain kirjeen myötä uutta voimaa ja tunsin jaksavani jälleen. Kumaraan painuneet olkapääni suoristuivat ja murheen murtamat kasvoni saivat sileän ulkokuoren ja kirjeessä olevat sanat sytyttivät hymyn jälleen loistamaan silmistäni kirkkaana.

Voi, jospa me tajuaisimme, miten paljon voimme antaa lähimmäisillemme toivoa, kantaa valoa heidän elämäänsä. Hoivata heidän haavojansa jo pelkällä lämpimällä hymyllä. Jotkut ihmiset haluavat vain lisätä taakkaamme ja nauraa kustannuksellamme. Heidän sydämensä on kääntynyt pahaan ja taipunut etsimään huvia ja nautintoja vain omaksi ilokseen, muista välittämättä. Tämän ajan yhteiskunnassa niin monia ihmisiä vaivaa narsismin kirous, joka leviää kuin syöpä, ja vihan tulta he tahtovat alttarillaan pitää. Kun heidän minänsä istuu itsekeskeisenä valtaistuimella, niin voi arvata, millaisia hedelmiä he tuottavat. Kitkeriä, kitukasvuisia ja ruttuisia. Ei niistä ole kenellekään mitään iloa. Kun taas tapaa ihmisen, joka ei ole itsekeskeinen, vaan toisia auttava ja omastaan luopuva, on kuin olisi löytänyt kallisarvoisen aarteen tai hyväntuoksuisen voiteen. Tällainen ihminen tuottaa hyviä hedelmiä, joista on iloa ja vahvistusta niin monille.

Millainen sinä olet? Itsekäs ja turhamainenko, tai tunteeton ja katkeruudessa uiskenteleva, itsesäälissä piehtaroiva. Hekumaa rakastava, laiskuudesta nauttiva. Sellainenko sinä olet? Jos niin on, niin se on todella surullista, sillä sinä voisit olla jotain kallisarvoista. Voisit loistaa arvokkaan jalokiven lailla. Sinulla voi omasta mielestäsi mennä hyvin, mutta mitä sillä loppujen lopuksi on merkitystä, sillä kuoleman korjatessa, alastomana ja ilman tavaroitasi tai omaisuuttasi olet täältä lähtevä. Meille on kuitenkin annettu mahdollisuus säilöä jotain ikuisuuspankkiin. Tallettaa sinne kultaa, jota eivät ryövärit varasta, eikä sen arvoa aikakaan tuhoa. Sellaisen ikuisuustilin omistajana minä tahdon olla, sillä se on samalla hyvien tekojen lainauspankki.

HILJAISTEN VOIMIEN VAHVUUS

bqcdaaaaawodanbnaaaabc5vdxqkfk9rugzzahdsm3hhvu1irgt0amvmrwcaaaacawqkaxgaaaaec2l6zq

Ei aina tarvitse voimienkaan näkyä äänekkäällä tavalla, sillä hiljaiset voimat voivat olla paljon vahvemmat. Kun sinulla on sisäistä voimaa, niin se näkyy sinusta ulospäin. Sisäiset voimasi kasvavat koettelemusten ja sairauksien myötä. Kaikki vaikeudet kasvattavat ainakin kärsivällisyyttä ja myöskin myötätuntoa ja empaattisuutta toisia kohtaan. Ehtona kuitenkin se, ettei katkeroidu ja myrkytä siten koko elämäänsä.

Eräs ihminen sanoi minulle, että kohtalostani hänelle tulee lähinnä Job mieleen. Vähän samansuuntaisia ajatuksia liikkui mielessäni, kun elämässäni tapahtui kaikenlaista. Nyt voin sanoa, että olen oppinut oloihini tyytymään. Varmasti maailmasta löytyy monta kaltaistani, ja osa on vieläkin kurjemmassa jamassa. Minullahan on sentään katto pään päällä ja ruokaa pöydässä sekä vaatteita yllä, vaikka ne olisivatkin vain niukasti toteutuneena. Lisäksi minulla on rakkain rinnallani tukemassa.

Olen joutunut osassani olemaan, sillä itse en sitä valinnut ja tekisin mitä vain, ettei minun tarvitsisi tässä osassani olla, mutta se ei muuta todellisuutta miksikään, joten sopeuduttava on. Niin moni on laillani joutunut sopeutumaan ja hyväksymään todellisuuden, ja senkin että sairastaa. Eräs sairas mies sanoi, että jos hänen pitäisi valita terveyden ja miljoonaomaisuuden välillä, niin kyllä hän ottaisi sen terveyden. Tuossa asiassa olen täysin samaa mieltä. Mikään rahamäärä ei korvaa terveyttä. Ja kuitenkaan niin moni ei osaa ajatella asiaa niin, että he ovat jo miljonäärejä, saadessaan olla terveitä.

Musiikkina: Secret Garden - Nocturne

http://www.youtube.com/watch?v=fd3a189vcVc

RAKKAUDEN TEKOJA

img-setcazgzll5-1

Mitä kaikkea sisältävätkään rakkauden teot? Jo se, että huomioi toisen omana yksilönä ja kunnioittaa hänen persoonallisuuttaan, on hyvä keino silloin, kun opettelee toisen ymmärtämistä myös käytännön tasolla. Rakkaus ei ole pelkkää sanahelinää, vaan kauneimmillaan näkyy juuri teoissa, joita arjen keskellä tekee toisen hyväksi. Niitä tekoja on monenlaisia.

Hyvä ruoka, siivoaminen ja kaikissa muissakin kotitöissä auttaminen. Kuunteleminen ja omasta itsekkyydestä luopuminen toisen hyväksi, on rakkauden tekoihin kuuluva asia. Koskaan ei pidä unohtaa vanhaa sanontaa “niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan”. Totta ja toimivaa on sekin, että niinkuin tahdot toisen tekevän sinulle, niin tee sinä myös hänelle. Todellinen rakkaus ei muistele kärsimiään vääryyksiä, vaan antaa anteeksi. Kun sinussa kasvavat hyvät ominaisuudet, kuten kärsivällisyys, lempeys, ilo, rauhallisuus ja rakkaus, niin silloin olet kasvuprosessissa jo pitkällä.

Joskus noiden ominaisuuksien saamiseen vaaditaan paljon kärsimyksiä ja kaikenlaisia koettelemuksia, jopa vakavaa sairastumista, mutta ovat nuo asiat luonteenpiirteinä kaiken sen arvoisia. Kun ihmisessä on riittävästi nöyryyttä, hyvässä tasapainossa, ei liiallisena, silloin hänestä muodostuu empaattinen ja sympaattinen ihminen. Narsisti on tällaisen ihmisen täydellinen vastakohta. Voit ymmärtää toista ihmistä kunnolla vasta sitten, kun itse käyt läpi samoja koettelemuksia kuin hän. Rakkautta riittää, kun muistaa kiittää

MUSIIKKINA: TEN BUKIET - BEZ NAZWY

http://www.youtube.com/watch?v=5kpS0gODFcM

VALON KATSE SIELUSSASI

Iltapäivän hento valonsäde kurkistaa sisällesi ja antaa halauksellaan sinulle voimia. Kuulet vienoa musiikkia, joka hyväilee kehosi kipeitä kohtia. Sallii sinulle rentouttavan hetken, jonka muistot jäävät mielesi pimeimmillekin perukoille, kuin valoa tuomaan. Eikä tuo ihana valo olekaan kaukana, vaan ihan siinä vierellä. Kun avaat silmäsi ja katselet ympärillesi, niin näet sen. Valon katse on kirkas, mutta myös hoitavan hellä. Sen tietää hän, jolla on juuri nyt tuskia sydämellä. Tuo pehmeys jäsenissä tuntuu niin ihanalta, sillä kaikki kireys on edes hetkeksi poissa. Avaa ajatustesi lukot ja salli hyvyyden kutsua sinua luokseen. Tunne lumous, joka lähtee hohtavista valonsäteistä. Niillä on sinulle sanoma kerrottavana. Olethan kuulolla!

Musiikkina : The End Of The World - Susan Boyle

http://www.youtube.com/watch?v=c5I6BdWTGIs&feature=related

SÄVELTEN SOLJUESSA

windmoonlg

Rakkaus lennättää ihmeellisiä valojuovia polulle, jota kuljet hänen kanssaan. Hetki hetkeltä kirkastuu tummunut päivä. Tiedät, että synkän pimeyden hetket ovat poistumassa ja eteesi on avautumassa kaunis ajanjakso, joka suo sinulle unohtumattomia hetkiä. Niitä, joiden varassa jaksat taas kulkea seuraavien vaikeiden aikojen lävitse. Tiedät, että niitä on tulossa lisää elämääsi varjostamaan, mutta enää et pelkää, sillä niilläkin ajanjaksoilla on oma tehtävänsä. Jokaisen jakson sisällä on opetus, jonka avaamiseen et kykene ilman sitä rauhaa, joka ympäröi sinua kaikkialla minne kuljetkaan. Noina hetkinä viisaus opettaa sinua enemmän kuin tiedätkään. Tuo viisaus, joka on ikivanhaa, mutta silti läsnä jokaisessa henkäyksessä. Viisauden tuulet nostavat sinut välillä korkealle, jotta voit nähdä kauemmaksi ja samalla ymmärtää kaiken olevaisen tarkoituksen. Mitään elämässäsi ei tapahdu sattumalta. Monilla asioilla ja tapahtumilla on syvempiä syitä kuin kykenet näkemään. Siksipä nuo matkat tuulten seurassa ovat tarpeellisia.

Seisot tukevasti maankamaralla, mutta osa sinusta kulkee tuulten mukana, saadakseen lisää oppia ja viisautta. Useasti on kysymys myös muista ihmisistä, joiden olemassaolo vaikuttaa sinunkin elämääsi. Heistä, jotka ovat jo poistuneet maan kamaralta ja heistä, jotka kulkevat joko lähellä tai kaukana. Tärkeätä on se, että silmäsi ovat avoimena ja korvasi tahtovat kuunnella sekä mielesi on valmiina ottamaan vastaan kaikkea sitä mitä tulet tarvitsemaan. Viisaus ei kasva omia aikojaan, vaan se saapuu luoksesi silloin, kun ylpeytesi on murrettu ja oma minäsi on poistunut valtaistuimelta, sallien näin itsekkyyden sinussa vähentyä ja rakkauden kasvaa. Kun sisäinen minäsi on koeteltu ja sopiva annos nöyryyttä on sinuun istutettu, silloin olet kykeneväinen näkemään ja kuulemaan enemmän kuin ennen sekä ymmärtämään monia olennaisia asioita ja niiden vaikutusmekanismeja.

HETKEN HERKKYYS HEILIMÖI

innocenceweblarge

Viipyilevän hetken herkkien sormien kosketuksen voi tuntea ihollaan, sillä päivä maalaa omaa tauluaan, taulua jossa on paljon salaisuuksia ja näkymättömiä hetkiä ja aikoja joilla on oma osansa tämän päivän kuvassa. Tuo taulu on kuin taikapeili, joka jatkuvasti muuttaa muotoaan. Silloin kun surun sävel soi, silloin siinä näkyvät tummat värit ja niiden syvenevät varjot sekä hiljaiset pisarat, jotka kyynelten tavoin peittävät maalauksen pintaa. Sitten kun taas valostuu, näkyy valon ihastuttavia värisävyjä ja auringonsäteiden leikkiä, kuin sateenkaaren väreinä, niin iloisina ja toiveikkaina.

Pehmeiden unelmien päivänä maalauksessa hohtavat utuisen siniset ja vaalean violetit sekä soman vaaleanpunaiset värisävyt, jotka ikäänkuin leijuvat taulun pinnalla viipyilevinä ja kaipaavina. Elämän taulussa soi myös musiikki vaihdellen säveltään aina kulloisenkin tilanteen mukaan. Välillä se soi niin pehmeän harmoonisena ja ihastuttavan kauniina, sitten taas keinuu kuin kevyt valssi, silloin kun haaveet ovat lähteneet matkalle ja unelmat huiskuttavat herkällä tavalla huivillaan purjehtiessaan elämän kankaalla. Kun rakkaus on valloillaan, silloin soivat vahvat ja intohimoiset sävelmät, jotka kietovat punaiseen silkkiin jokaisen todella rakastuneen.

Sitten on hiljaisten laulujen vuoro ja sitä päivää kevyt viulumusiikki tahdittaa hyvin hennolla tavalla, sillä joskus ajatukset ovat vain lipumassa ja nauttimassa ihanasta rauhasta, jonka sylissä on niin levollista olla. Niin monenlaisia hetkiä, aikoja, tunnetiloja ja sävelkulkua löytyy päivän maalaamasta taulusta, joka tänään on vahvasti ja tarmokkaasti kuljettamassa työnteon ja ahkeroinnin polkua, unohtamatta kuitenkaan kaipuun siipien hipaisuja ja haikeuden miettiväistä katsetta. Elämä on kuin ballerina, jonka tanssi on joskus tempoisan ihanaa ja toisinaan taas hidasta ja viipyilevää. Elämässä tunnetilat vaihtelevat, kuten vuodenajat luonnossa.

GNOMUSY - Ballerina - http://www.youtube.com/watch?v=ujeo7D-pMU8

Musiikkina: Somewhere in Time - Maksim Mrvica

http://www.youtube.com/watch?v=KfZ4D8Osk1s

HENTONA HILJAA

Pieni taimi elämän puutarhassa kasvaa ja vahvistuu. Joka päivä se saa ravintonsa. Lohduttavien sanojen sipaisu on kuin tuutulaulua uneen, silloin kun väsyttää ja on pimeää. Aamun tuodessa valonsa saa taimi nostaa taas päänsä ja kurkotella piiloon mennyttä aurinkoa.

Pimeässä kasvu on hyvin hidasta, mutta samalla myös vahvaa ja hentoa tainta tanakoittavaa. Pienen taimen vaarana voivat olla ilkeiden sanojen ja arvostelujen tulvavedet, jotka tahtovat sen hukuttaa. Vaarana voi olla myös vihaisen olemuksen hyökkäävä voima, joka tahtoisi talloa taimen jalkoihinsa. On olemassa myös sellaisia ihmisiä, jotka tahtovat kauniin taimen turmella, sillä he eivät kestä puhtautta. He vihaavat viattomuutta.

Pientä taimenalkua uhkaavat myös välinpitämättömyys ja huomiotta jättäminen läheisten taholta. Niiden, joiden ansiosta pieni taimi saa olla olemassa. Vaaraa tuo myös liiallinen ankaruus. Vain aito rakkaus on sellainen asia, joka saa pienen taimen juurtumaan kunnolla.

Kun taimen rinnalle kasvaa ystävä, eli toinen taimi, niin silloin taimesta ei tunnu niin yksinäiseltä. Tuon toisen kanssa kun voi vaihtaa ajatuksia ja elämänkokemuksia. Toinen toistaan taimet vahvistavat ja antavat voimia juuri silloin, kun korsi meinaa katketa keskeltä kahtia. Silloin kun elämä on antanut liian painavan taakan hartioille. Kuitenkaan se ei ole liian painava silloin, kun saa jakaa sen toisen kanssa.

Elämän rajuilmat tulevat koettelemaan taimen kestävyyttä. Joskus myrsky äityy niin rajuksi, että pieni taimi tuntee menehtyvänsä jo ennen aikuisikää. Nuorena on monia vaaroja kasvavan taimen tiellä. Toiset taimet ympärillä saattavat liittyä yhteen ja haluavat sitten tuhota yksin jäänehen. Joukkovoima, joukkohysteria, se voi olla kauhistuttavan vaarallista. Nuoren taimen on selvittävä kaikista noista tuhoojista, joita pyörii ympärillä.

Kun taimi ehtii kasvaa puuksi, niin se on käynyt läpi jo melkoisen määrän myllerryksiä elämänsä varrella. On olemassa voima, jonka voi pyytää avuksensa jo ihan pienenä. Tuo suuri voima pitää huolta pienestä taimesta ja jo puuksi kasvaneesta nuoresta. Silti voima sallii rajuilmojen ja myrskyjen kohdata nuorta puuta, jotta siitä kasvaa vahva ja omillaan toimeen tuleva. Voima ei halua puun jäävän vauva-asteelle, vaan kasvavan täyteen mittaansa.

Jos aikuinen puu pitää kiinni suuresta voimasta, niin yksikään myrsky ei sitä tuhoa, sillä voima on suurempi kuin mikään muu olemassa oleva. Jos taas puu päästää voimasta irti, niin silloin se voi olla tuhoavien voimien murskattavissa, sillä noilla voimilla on suurempi kyky tuhota, kuin puulla yksinänsä kestää hyökkäyksiä.

Kirjoittanut KuruKukka

Musiikkina: Green Sleeves - Brothers Fours - http://www.youtube.com/watch?v=z5qAEOBQus0

You Raise Me Up - Josh Groban - http://www.youtube.com/watch?v=aE3t2-J-VW0

PUTOATKO AINA JALOILLESI

1fa8169ea15471022507ea60226d6826

Osaatko pudota kuin kissa aina jaloillesi, vai tömähdätkö selällesi ja menetät liikuntakykysi, kun elämääsi tulee raju myrsky, joka heittää sinut ilmaan niin nopeasti, että hyvä jos ehdit suusi aukaista. Sellaisiakin päiviä ihmisen elämään joskus tulee. Olet ehkä suunnitellut elämäsi hyvinkin tarkkaan ja ehkäpä vielä luulet, että kaikki tulee sujumaan suunnitelmien mukaan. Tässä elämässä ei ole olemassa takeita mistään, sillä koetuksen tuulet puhaltavat ja vihan myrskyt käyvät ylitsesi kuin ulvovat sudet.

Yhtenä päivänä paistaa aurinko kauniilla tavalla lämpimästi, mutta jo seuraavana päivänä voi ylläsi olla sysimusta taivas, joka puhkuu hirmumyrskyn tavoin ja tulee repimään alas kaiken kauniin mitä olet rakentanut. Tuo terveyskin, jota olet pitänyt ihan itsestään selvänä asiana elämässäsi, saattaa olla aamulla herätessäsi jo mennyttä. Yksi päivä voi muuttaa kaiken. Näin minulle kävi 22-vuotiaana, kun heräsin iloisena ja ajattelin lähteä kävellen oppilaitokseen opintojani suorittamaan. Jo tunnin kuluttua heräämisestä olin leikkauspöydällä taistelemassa elämästäni, kunnes nukutusaine vei tietoisuuteni ja joidenkin päivien kuluttua sain tietää sairastavani syöpää, jota sairastavista vain 50 % jää eloon, eikä minua hoitava lääkärikunta katsonut minun olevan tuossa joukossa.

Tässä lisää tekstiä syöpäsairauteeni liittyen: http://kurukukka.blogspot.fi/2012/07/kun-sinulle-kerrotaan-etta-elamasi-on.html

Kun selviät yhdestä rajumyrskystä, niin luuletko saavasi sen jälkeen kulkea tyynillä vesillä. Siitäkään ei ole tässä elämässä mitään takeita, sillä vielä pahempi myrsky voi tulla ja suistaa taas elämäsi raiteiltaan. Sinulle voi käydä niin, ettei sinulle jää enää mitään jäljelle. Ja kuitenkin, jos olet ymmärtänyt pitää kiinni kerran löytämästäsi aarteesta, niin sitä ei sinulta voi viedä rajuinkaan tornado. Jos se vie henkesi, niin tuo aarre seuraa mukanasi näkymättömänä, kun käyt niille virroille, jotka kuljettavat kuoleman portille. Tuo aarre sinun kannattaa etsiä ja löytää, sillä se pitää sinut pinnalla, vaikka 10 metriä korkeat laineet vyöryisivät ylitsesi. Sinut suojataan kuin kissanpentu silloin, kun elämässäsi vihdoin päättyvät nuo koettelemukset, joilla on ollut oma tarkoituksensa. Vasta sitten sinä saat levätä ja kerätä uusia voimia. Etsi tuo aarteesi ja pidä siitä kiinni, sillä se on matkalippusi tulevaan elämään ajan rajan takana.

ELÄMÄ LAULAA SURULAULUA

animals_flowers2014

Kaikki kaunis on hyvältä kuulostavaa, sisäistä minuutta hellivää. Vaikeudet taas rakentavat ja muuttavat sekä pehmittävät ihmisen kuorta, jos tuskaan, kipuun, suruun ja ahdistukseen osaa oikein suhtautua. Elämä ei ole aina päivänpaistetta. Varjoilla on oma esiintymisvuoronsa. Läheltäsi voidaan viedä läheisiäsi. Kohtaat kuolemaa ja menetyksiä. Voit sairastua niin, etteivät lääkärit suo toiveita parantumisesta. Mikä sinut silloin pitää pystyssä. Mistä ammennat voimavaroja? Kun joudut myrskyyn tai sinut viedään erämaahan, niin siellä sinut punnitaan ja köykäiseksi havaitaan. Ihminen tekee elämässään valintoja. Vaan kaikki valinnat eivät vie kohden onnellista elämää. Sinut voidaan riisua ylpeydestäsi, osaamisestasi. Voit joutua työttömäksi sairauden tms. vuoksi. Voit sairastua vakavasti, tai läheisiäsi kohtaa onnettomuus. Voit joutua luopumaan kodistasi, omaisuudestasi, kuten autosta, rahavaroistasi jne. Kun sinä olet tyhjä, kipeä ja kaikkesi menettänyt, niin mitä sinulla on jäljellä. Vai onko mitään? Silloin sinut punnitaan ja katsotaan, millaiselle alustalle olet elämääsi rakentanut. Kun olet pohjalla, vieläkö näet valoa? Kun ystäväsi sinut hylkäävät ja omaisesi tuntevat häpeää olemassaolostasi, niin onko ketään, voiko kukaan sinua vielä rakastaa ja ojentaa kätensä. Olla se viimeinen oljenkorsi hukkuvalle. Silloin kun elämäsi on helppoa ja aurinkoista, niin muista olla kiitollinen siitä, sillä tilanne voi eräänä päivänä muuttua. Ja jos tahdot olla ”laupeuden enkeli”, niin voit joutua läpikäymään kaiken edellä mainitun, ennenkuin ylipäällikkö kelpuuttaa sinut siihen virkaan. Jos tahdot seurata Häntä koko sydämestäsi, niin voit joutua kulkemaan hyvin vaikean tien.

Musiikkina: My heart will go on - Gheorhe Zamfir http://www.youtube.com/watch?v=q8C8ys7SF3I

PÄIVÄ PYÖRII PIMEÄÄN

94342

Valo katoaa varjoihin ja päivä pyörii illan ja yön suuntaan. Elämä kulkee uomassaan, varmana kai suunnastaan. Itse välillä pysähdyn ja mietin kaiken mielekkyyttä. Rakkaus asuu sydämessä, eikä aio sieltä lähteä. Ilo korvaa monet menetykset ja onni aikoo tulla vieraaksi. Mitäpä minä siis huolista, kun on rakkautta elämän mansikkapurkissa. Tunteet tulevat tuulen lailla ja harmonia säilyy sielun mailla. Ja joka päivä saa kokea jotain ihmeellistä, elämää säilyttävää ja sisintä virkistävää. Ei niin pimeää päivää olekaan, etteikö elämä sitä kykenisi voittamaan. Kaikelle on vain annettava aikansa ja jätettävä vaikeat asiat omaan arvoonsa. Pienten ihmeellisyyksien maailmassa on aina olemassa jotain uskomatonta, sisintä vavahduttavaa kauneutta.

Musiikkina: My Way - Valeri Glava (viulusoolo)

http://www.youtube.com/watch?v=UjSWz6ygcZY -

ARKIAAMUN KAUNEUTTA

image010

Aamu arkinenkin olla voi kauniista hetkistä koostuva, sydäntäsi ilahduttava, rakkaudella koristeltuna. Avainsanasi on positiivisuus. Kaiken kun tahdot nähdä iloisissa väreissä, myös ne vaikeat asiat, niin silloin olet ongelmiesi hallitsija. Aina kun haluat vaikeuksiisi löytää ratkaisuja ja hyväksyä ne asiat, joita et kykene muuttamaan, silloin olet elämäsi hallinnassa vahvoilla. Senkin kun muistaa, että “niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan”, on oppinut jo paljon selviytymisen filosofiasta. Pahinta mitä voi itselleen tehdä, on katkeroitua tai kieriskellä itsesäälissä. Jos haluaa tuoda päiviinsä hyvää tuulta, niin hyvät teot toisten hyväksi, ovat sellaisen aikaansaajia. Yksi pieni hymy päivässä , sehän on ilmaista ja voi silti saada aikaan ihmeitä. Ja mieluiset harrastukset ovat oiva keino viemään negatiiviset tunteet, huolet ja murheet ajatuksista. Myös oleskelu raikkaassa ulkoilmassa on sisäisellekin minällesi hyväksi.

Musiikkina: Yester Day - Nora Aunor

http://www.youtube.com/watch?v=v0oLm6InNRo

PILVENPEHMEÄÄ TIETÄ

15037ytx99u8lsf1Yöt pimeinä kulkevat päiviä päin ja varjot väistyvät valon tullessa aamun aukeavan kajastuksessa. Kauneus kurkistaa jokaisen tulevan hetken portilla, kuin kysyen onko lupaa nyt tulla. Maa tulevaisuuden on avoinna, mahdollisuuksien maana. Aika odottaa, mukaansa ottaa ja seikkailuun vie. On uneksijoilla pilvenpehmeä tie, jossa askelten ääntä kuule ei, jossa tuuli haaveilijat mukaansa vie. Satumetsien maa, kulkijaa odottaa. Siellä keijukaiset ilakoivat ja kultalinnut laulelevat. Siellä kesä ainainen on ja paiste auringon vastustamaton. Sinne surut eivät majaa tee, sillä onni siellä asustelee. Sinne käyn kiiruhtaen ja kotini teen satusieneen, sen kauniiksi sisustaen. Siellä käydä voit sinäkin, jos löydät tuon tien. Siihen tarvitset unelmiin uskojan silmiä, ripausta tähtipölystä, joka lähestyy mielikuvitusrikkaita ihmisiä. Siispä lähde mukaan maailmaan, jollaista et ehkä tiennyt olevankaan. Hän, joka uskoo mahdottomiin, löytää myös tien lapsuuden aikaisiin satumetsiin. Eivät siellä varjot vahingoita, eivätkä tuulet sinua riepoita. Siellä saat olla sellainen kuin olet. Tuo hetki luona keijukaisten, seurassa kauniiden hengetärten, antaa voi tunteen ihmeellisen.

Kirjoittanut KuruKukka

Musiikkina Fairy Fantasyhttp://www.youtube.com/watch?v=0Q_eUxe1ww4

RAUHAA JA RAKKAUTTA

bqcdaaaaawodanbnaaaabc5vdxqkfk1jexu4s1k2m3hhngliuzz6qtvqbfeaaaacawqkaxgaaaaec2l6zq

Molempia tarvitaan! Sunnuntain levollisuus asuu ajatuksissani ja voin nauttia heräävän päivän tuomista hetkistä. Kun sisimmässäsi on yli ymmärryksen käyvä rauha, niin se säilyy kaiken vaikean keskellä, pysyy kaikista maailmaa järkyttäneistä tapahtumista huolimatta. Voin ihailla pienen maan sinnikkyyttä puolustaa itseään suurempien valtojen hyökkäyksiä vastaan.

Miksi meitä ihmisiä kiehtookaan tuo vallanhalu ja oman voiton pyynti niin paljon. Miksi ahnehdimme rikkauksia ja unohdamme vähään tyytyväisen ihmisen aidon onnellisuuden. Rikkauksia ja omaisuutta emme mukaan saa, kun täältä kerran on lähdettävä. Jos osaisimme viisaasti jakaa omastamme, siitä vähästäkin, köyhien ja nälkää näkevien hyväksi, olisi meillä onnellisempi mieli, kun maate laittaudumme.

Jos osaisimme huomioida kärsiviä ja sairaita ympärillämme, emme olisi niin tyhjiä sisältä. Katselin ohjelmaa, jossa maailman rikkaimmat ihmiset kerskuivat omaisuudellaan. Siitä tuli mieleen, että mitähän heille jäisikään, jos omaisuus ja kaikki hyvinvointi yhtäkkiä tempaistaisiin pois. Kuinka moni kumisisi onttona kuorena, tyhjyyttään. Kun minulla on katto pääni päällä ja vaatimaton ateria pöydällä sekä ylläni vaateparsi, joka kestää kulutusta, niin olen onnellinen ihminen, sillä minulla ei ole turhia huolia kaikesta.

Vähään tyytyväinen löytää elämäänsä jotain arvokasta ja joka sydämestänsä haluaa auttaa toisia, on kerran saava palkkansa ikuisuuspankista. Sillä jokainen tekomme kirjataan ylös, samoin sekin miten olemme käyttäneet meille annettuja lahjoja. Ken saamansa lahjan jättää käyttämättä tai käyttää sitä väärin, hänkin on saava palkkansa. Saatamme rahan, vallan ja kunnianhimon, valheiden kertomisen ja ilkeilyn sekä pahuuden suosimisen sokaisemina luulla, että niillä ei ole vaikutusta. Taivaassa käydessäni sain kuitenkin selville sen, että kerran joudumme palkanmaksupäivänä vastuuseen teoistamme. Kaikki kuolleet herätetään ja heille yhdessä elossa olevien kanssa maksetaan palkka, kullekin tekojensa mukaan. Joten ei ole samantekevää miten täällä maailmassa meille lahjaksi annetun elämämme käytämme.

Musiikkina: Who I Was Born to Be - Susan Boyle

http://www.youtube.com/?v=s-WhAY3ut7E

ELÄVIÄ TIMANTTEJA

13216

Eikö kauneus olekin katsojan silmissä? Vaan millaisia asioita sinä katsot ja näet. Mikä merkitsee elämässä sinulle eniten ja mitä joudutkaan sen eteen uhraamaan? Sanon kaiken, sillä vasta silloin se todella merkitsee sinulle paljon. Jos etsimme helppoa tietä, niin sen toki voimme saada, mutta nuo timantit jäävät löytymättä. Jos tahdomme vältellä kipua ja monia vaikeita asioita, joita timanttien löytäminen merkitsee, niin kyllähän se onnistuu niinkin, mutta mitä jäämmekään paitsi. Jos haluamme kasvaa ihmisinä, tarvitsemme hiontaa, niinkuin arvokkaat jalokivet, ennenkuin niistä näkyy tuo kauneus. Juuri vaikeuksissa koetellaan ja pehmitetään pois luonteen särmiä. Kallisarvoisen timantin hiominen ei tapahdu hetkessä, eikä koskaan ole helppoa.13216 Jos kaikki vaiheet jaksaa käydä läpi, on tuloksena jotain kaunista. Ilman vaikeita prosesseja ei jalokivistäkään synny sitä kauneutta, jonka kaltaista olemme tottuneet näkemään. Luonnontilassa olevissa jalokivissä on rosoisuutta ja niitä särmiä, joista jotkut ovat niin teräviä, että leikkaavat sinua kuin lasia. Käsiteltynä ja hiottuna olet kaikkein kauneimmillasi. Ihmisen ja jalokiven välinen ero on siinä, että ihminen näissä prosesseissa saattaa menettää ulkoisen kauneutensa, mutta muuttua sisäisesti kauniiksi ja kallisarvoiseksi.

Musiikkina: Dancing With The Vind - OMAR AKRAM

http://www.youtube.com/watch?v=Zg0tGz3I1os

PUHUVIEN PUIDEN SALAISUUS

08401094the-heliotrope-fairy-posters

Hän, jolla on kuulevat korvat, kuulee myös puiden salaisuuksia sävelinä ja puheena. Hän, jolla on mielikuvitusta, löytää tien keijujen maahan ja satujen saarelmiin kultaisiin. Hän, jonka elämää arki ei muserra, hänelle soivat kellot kukkaniityillä, purovesien solinassa, niin kaikkialla hän kuulee laulua ja sävelmiä niin innoittavia. On rikkautta omata omanlainen ajatusmaailma, joka on kaukana tavallisen päivän klooneista. Siksipä hänelle ei tuota vaikeuksia uskoa mahdottomia. Hänen ajatusmaailmansa siirtää vuoria, kasvattaa kauneuden kukkaköynnöksiä sieluusi, ennenkuin huomaatkaan. Silti hänessä ei ole mitään mystistä, vaan hän on tavallinen ihminen, jonka sisäinen maailma on kaukana tavallisesta. Silti hänen hymynsä voi valloittaa sinut, niin että tahdot nähdä hänen hymynsä kaikkialla. Tuo hymy sisältää salaisuuden, ja jos saat tilaisuuden, niin astu tuon hymyn portista sisään, erilaiseen maailmaan, sellaiseen maailmaan, jossa rakkauskin asustaa, jossa kaikki aitous on kimmeltävää kultaa.image003

Kadonnut maailma avaa sinulle ovensa ja saat olla lähellä ihmeitä ja salaisuuksia. Siinä maailmassa on suunnattomilla aarteilla kätköpaikkansa. Jos löydät tuon tien, tulet olemaan onnellinen, sillä silloin ei arjen ankaruus sinua nujerra, eivät pelkojen vuoret tavoita, eikä suruilla ole enää voimia sinuun sukeltaa. Tuo tie opastaa sinua viisauksien lähteelle, jossa elämän vesi pulppuaa, ja joka siitä lähteestä juo, ei kuole koskaan, vaan saa lahjana ikuisen elämän, siellä missä on ainainen valo ja jossa ihana rauha asustaa. Kun suljet silmäsi ja ajattelet kauneuden olemassa oloa, silloin olet jo matkalla kohden tuota ihmeellistä maata.

Musiikkina Someday -Celtic Woman

http://www.youtube.com/watch?v=EgiIrH_6fnU

HÄNEN KANSSAAN KEINUEN KÄY

hrt_3_02

RAKKAUSVALSSIA

Romantiikan ruusu kukkii kauneimmillaan silloin, kun rakkaus antaa sille värit ja lumoava rakkausvalssi soi taustalla. Joskus ruusun väri haalistuu, jos ei muista ajatella rakastavia ajatuksia arjen keskellä. Rakkaushan on tahtomista joka päivä, myös silloin kun ajatukset eivät käy yksiin. Silloin rakkaus haluaa antaa tilaa, eikä laske antamiaan lahjoja tai odota saavansa jotain takaisin. Rakkaudella on monta tapaa tavoittaa sydämen valittu puolisko. Yksinäisyys kuvaa tilaa, jossa sydämestä puuttuu puolikas. Silloin, kun löytää sielunpuoliskonsa, löytää myös sydämeensä puuttuvan puoliskon, ja eheytyy näin kauniiksi kokonaisuudeksi. Jos sydämen puoliskoa ryhtyy arvostelemaan tai jatkuvasti moittimaan, niin se pikku hiljaa kutistuu, eikä silloin sinun kehosikaan toimi kunnolla. Hyvät sanat ja hyvät teot sekä arvostava katse saavat rakkaasi voimaan hyvin, ja samalla sinä itsekin voit hyvin.

Musiikkina: The Last Waltz - Engelbert Humperdinck http://www.youtube.com/watch?v=orCiC9-p7yE

ENKELIN VARJELUKSESSA

tadiello-radient-angel

Vaikka en olekaan nähnyt sinua, niinkuin näin taivasmatkallani 6-vuotiaana, olen silti tuntenut läsnäolosi. Sinut luotiin ennenkuin maailma sai alkunsa. Sinä olet aineeton henkiolento, mutta voit tarpeen tullen ottaa itsellesi ruumiillisen muodon. Silloin kun sinut tapasin, olit ruumiillisessa muodossa. Sinun kohtaamisesi ei ollut pelottavaa, vaan tyyntä ja rauhallista, hyvin lempeää.

Olin aikaisemmin 5-vuotiaana saanut kokea hyvin vaikean ja traumaattisen kokemuksen, jonka vuoksi en enää halunnut elää, mutta sinun kohtaamisesi antoi minulle voimia ja elämänuskoa. Olet ollut kuin ystävä vierelläni kaikkina elinvuosinani, ja silloin kun tarvitsin erityistä apua, tunsin että teitä oli useampi suojelemassa. Läheisyytesi olen aina tuntenut. Olet nostanut, kantanut ja kuunnellut minua, silloin kun on ollut vaikeata.

Sinun suojasi ja hoivasi on turvallista. Kuinka usein oletkaan pelastanut henkeni, sillä elämäni on ollut hiuskarvan varassa lukuisia kertoja. Näistä tapahtumista kerron blogissani myöhemmin. Minun ei koskaan tarvitse epäillä olemassaoloasi, sillä olenhan saanut sinut kohdata. Sen vuoksi minun on helppo uskoa myös Taivaallisen Isän olemassaoloon.

Musiikkina: DJ INIGNIS - Secret Garden - In Our Tears By Glauco Possera Angels

http://www.youtube.com/watch?v=tUoWJ9rsVpY&feature=related

LUMEN MAA KAUNIINA HOHTAA

bqcdaaaaawodanbnaaaabc5vdxqkfjzrvgtfajblm3hht0vrmk9rovh5rncaaaacawqkaxgaaaaec2l6zq

Talvinen maisema odotti ulkona, kun heräsin unesta. Yön aikana on tullut reilusti lunta. Syksyinen pimeys on poissa ja tilalla puhdas valkoinen maa. Se näyttää todella kauniilta. Kaminassa roihuaa lämmittävä tuli ja keittimessä porisee aromikas kahvi. Sydän hymisee kiitollisena kaikesta. On sellainen tunne, että sinusta pidetään huolta. Sitä viestiä se kertoi eilinenkin kirje. Turhia murheita ei pidä mukanaan kantaa, vaan oppia luottamaan. Sitä luottamuskoulua olen käynyt jo pidemmän ajanjakson. Myöskin se, että oppii olemaan vähästäkin kiitollinen, on tuota elämänkoulua käyvän yksi viisauden kivi.

Kun sinä luovut omastasi, joko ajastasi tai omaisuudestasi jonkun tarvitsevan hyväksi, niin saat sen satakertaisena takaisin. Kuitenkin niin, ettet laskelmoiden ja ahnehtien saa sitä tehdä, vaan luopua hyvästä sydämestäsi, ilman toivettakaan saada mitään korvausta. Kun oppii harjoittamaan hyväntekeväisyyttä toisten hyväksi, niin tulee siunatuksi. Ja jos sen kykenee tekemään niin, ettei oikea käsi tiedä mitä vasen tekee, niin silloin on oppinut jo paljon. Omassa elämässä rupeavat asiat järjestymään aivan erikoisella tavalla. Tämän viisauden olen oppinut elämänkoulua käydessäni. Omaa elämääsi kohtaavat ihmeet ilman määrää.

Musiikkina: Last rose of summer - Andre Rieu

http://www.youtube.com/watch?v=GCEXyBSvtho&feature=related

SURU HIIPII HIUKSISSA

bqcdaaaaawodanbnaaaabc5vdxqkfjdjcgnvu1ztm3hhsutkzevnyndvymcaaaacawqkaxgaaaaec2l6zq

Surulla on tapana tulla joskus hiipimällä, ja joskus se hyppää niskaasi kuin kissa pimeällä. Surullakin on vaellusaikansa, kunhan sitä ei pyydä jäämään pysyvästi. Masentunut ihminen saattaa niin tehdäkin. Onhan edes jotain jäljellä elämässä, edes tuo suru, jos kaikki muu on jo kadonnutta. Sydämesi vuotaa hiljaa kyynelpisaroita ja tuskan tuulet riepottelevat sinua sinne ja tänne. Voimat ovat kadonneet jäsenistäsi ja silmäsi näkevät vain pimeyttä. Ystävät ovat kaukana, kullakin omat murheensa. Kuka jaksaa lohduttaa masentunutta. Sellaisia ihmisiä on hyvin harvassa. Tuskakin saattaa ravistella ja heitellä sinua elämän aalloilla kuin pyörremyrsky.

Tunnet itsesi turhaksi. Olet menettänyt kiinostuksesi elämään ympärilläsi. Sinua satutti jokin todella pahasti. Iski sinuun sellaisella hetkellä, kun puolustuskantasi oli alamaissa. Ehkä rakkaasi jätti sinut tai perheesi hylkäsi. Ehkä sairaus lamaannutti tai työttömyys saavutti. Ehkä läheisen kuolema teki liian kipeää tai ehkä taloutesi meni konkurssiin. Ja kaikkein pahimmassa tapauksessa sinulle sattui kaikkea tuota. Ehkä lapsuuden traumat saavuttivat sinut jonkun traagisen tapahtuman jälkeen. Ehkä koet, että kaikki ovat hyljänneet sinut omiin oloihisi.

Tapahtui jotain, jota et jaksakaan ymmärtää tai hyväksyä osana elämääsi. Tuo tapahtunut sai sinusta niskalenkin ja selätti sinut kertaheitolla tai sitten pikku hiljaa hivuttamalla. Älä kuitenkaan välitä sen voimavaroista. Anna surullesi aikaa tehdä työnsä. Älä katkeroita mieltäsi. Antaa ihmisten puhua, mitä siitä. Ajattele hyviä ja kauniita asioita ja muistele onnellisia tapahtumia. Vie upotettavaksi kaikki liian vaikeat asiat. Lähetän tässä sinulle lämpöisen ja lohduttavan halauksen, sillä ymmärrän jotain siitä, mitä koet parhaillaan. Kutsu toivo luoksesi ja pyydä unelmia tulemaan elämääsi, sillä sinä tarvitset niitä.

Anna anteeksi heille, jotka tekevät sinulle pahaa sanoin ja ajatuksin, töin ja teoin. Anna anteeksi myös itsellesi, niin voit löytää tien parantumiseen. Salli valonsäteen löytää sinut, vaikka haluatkin juuri nyt olla piilossa kaikelta. Pienessäkin määrässä valoa on parantavaa voimaa. Katso, pieni pala toivoa kutittelee jo varpaitasi. Ethän unohda hymyn taikavoimia. Muistathan, että hyvin pienin askelin elämä alkaa taas liikkua ja versoa sinussa jotain uutta.

Musiikkina: SERENADA SCHUBERTA - Edyta Geppert

http://www.youtube.com/watch?v=6nsfSps7aBM

SÄVEL SIELUSSA SOI

Sävel kauniina soi…hiljaa hyräillen soi. Muistoja mieleen kantaa ja hetkiä tunteiden antaa. Keveästi kuin perhonen, sielu siivilleen nousee ja vapauden taas tuntee. Ei hälyääniä, ei ihmisvilinää, vain kaunis näköala ja rauha käsinkosketeltava. Siinä silmät ja sielukin lepää, kuin voipuneena kaiken melusaasteen jälkeen. Sydän kuulee ajatuksensa ja tunnistaa sisäiset tarpeensa. Tuon hetken yksinäisen, sellaista kuin tarviten. Hento kuiskaus kuuluu tuulessa, joka lempeänä hyväilee silmäluomia. Ei aikaa, ei mitään muuta kuin tuo hetki, jossa sävel keinuu kauniina. Mikä suloinen virkistyshetki, sellaista on niin kovin harvoin mahdollista kokea, mutta kun niin käy…upea tunne koko kehoon ennättäy.

MUSIIKKINA: Sleep Well My Angel - Richard Abel

http://www.youtube.com/watch?v=G30t5hyeurs

KAIPUUN KAUNIS KIELONKUKKA

bqcdaaaaawodanbnaaaabc5vdxqkfmz1s1vrs0znm3hhuf9xclrrbwf4neeaaaacawqkaxgaaaaec2l6zq

Sydämen kaipuuta kielonkukkapenkissä. Varjojen vaellusta elämän hiekkatiellä ja mielessä rakkauden kosketus, joka vaeltaa omaa reittiään, eikä juuri nyt ehdi luonani viivähtämään. Sanojen maalaus löytää lisää hentoja värejä kankaalleen ja elämässä on odotusta, jossa kaipaus kasvattaa siipiään. Melankolian höyheniä laskeutuu hiljalleen ajatusteni puutarhaan. Silmäripsissä ikävän kastehelmet vienosti välkkyvät ja maailmassa on hetken niin haikeata harmautta, ettei katse tavoita oleellisinta, vaan antaa ikävän kutoa verkkojaan ja jättää sydämen kamarin pimeimpään nurkkaan huokauksen himmeät kristallilamput palamaan. Muistojen pianon koskettimet kilkuttavat viestiään, joka yhä vain kasvattaa kaipuutaan. Mikä miete minne nyt vie, missä on mielen muuttuva tie.

Varjoja vaan käy päivä kultaamaan ja vapaudelle antaa se hetken tilaa muuttaa muotoaan. Haikeudessa on surun harsosiipiä, joiden lentomatka ei tänään yletä tavoittelemaan taivaita, sillä seittejä on jo paljon sydämen ympärillä, kuin varoittamassa vapaan tahdon katoamisesta. Kasvata kuiskaus korkeammat portaat, jotta ne yltävät hänen luokseen, ja jotta voisin kiivetä syliin rakkaimman, ennenkuin varjot vangitsevat ja kahlitsevat vapauteni viimeiset rippeet. Vieläkö on aikaa ajatella ajattomuuden aikaportaita, jotta osaisin askeleeni sovittaa kuluttavan kauneuden kiireisillä kivillä sopivaan vauhtiin, sillä tahdon löytää tien hänen syliinsä ennenkuin on liian myöhäistä. Vieläkö valaisevat unelmien lamput tuota polkua, jota tänään on kuljettava.

A Como Amor - Richard Clayderman - http://www.youtube.com/watch?v=P_1N1lFU3ow

HENTOJA HENKÄYKSIÄ

bqcdaaaaawodanbnaaaabc5vdxqkfk1oui1ln2nem3hha05lzfphaefzvncaaaacawqkaxgaaaaec2l6zq

Herkästi hipaisten puhuvat äänet menneiden tuulien. Kauniisti puhuvat kosketellen muistojen pitkää harsokangasta. Kertovat ajoista olleiden maan, kuiskaavat keveiden verhojen seasta, kuin sanoen…meitä ethän unhoita. Aalloilla istun ja uneksin, näen huomisen hohtavan kaupungin. Sinne venhoni suuntaan ja purjehdin, olen poissa vain keinuvan minuutin.

Matkalla nähdä ja kuulla saan, salaisuuksia ovat lehtiverhotkin pullollaan. Yhden kun niistä aukaisen, istun ja ihastuksesta huokaisen. Kauneuden sisällä lehtiverhojen näen kasvaneen, auringon valopisaroista versoneen tuon uuden silmun, silmun suurimman rakkauden. Kuin värähtäen ilosta henkäisen, olenhan pieni ja onnellinen.

Sinä kuljet mukana venhossain, kuulet rakkauden säveltä purressain. Tuuli poskiasi hyväilee ja onnenvesi kauniisti liplattelee. On kesä ja pilvissä pehmeyttä ja sydänten päällä vihkivettä sekä nukkuvan todellisuuden herääviä hetkiä. On kesä ja lämpöä hiuksissa sekä katseen valtameressä, jossa voi nähdä säkenöiviä tähtiä, niitä joilla on merkitystä. Oi valo niin ihmeellinen, kuljet luokseni tyynnytellen, pois sipaisten hiukkaset murheiden. Oi, olen niin onnellinen ja aloitan tämän päiväni hymyillen.

Musiikkina: Dreaming - Andre Rieu - http://www.youtube.com/watch?v=OC8dgI5pB6c

KESÄN KOSKETUS

Aistitko sen, kesän kosketuksen. Tunnetko lämmön ihanan henkäyksen. Valoliljojen tanssin niityillä ja jokihelmien kimalluksen yöttömässä yössä. On siinä taikaa, joka valtaansa saa. Sitä ei voi vastustaa, sillä se lempeästi lumoaa. Voiko olla mitään ihanampaa.

Tule kanssani herkkään tunnelmaan. Mennään mukaan ja sukelletaan noihin hurmion hetkiin, moniin kesäisiin retkiin. Tanssitaan valon tanssia niin musikaalista ja ihastellaan kesäkukkasten kauneutta. Oma viehätyksensä on linnunlaulussa varhaisena kesäaamuna, kun ei ole kiirettä, ei stressin pienintäkään poikasta. On vain pysähtynyt aika ja lumoava tunne. Tuo tunne ihanasta kesästä. Voiko sitä tämän paremmin vielä ilmaista. Varmaankin voi, ilman sanoja, musiikin välityksellä ja helkkyvän laulun sanomalla. Tahdotko kuunnella?

Lill Lindfors - Den forsta sommaren

http://www.youtube.com/watch?v=am-hENE6ffs

SÄVELIN SÄRKYNEIN KULJET

Varjosi ovat pitkiä ja niiden vierellä soi särkyneiden säveliä. Surun huntu peittää sydäntäsi ja estää näkemästä pikkuruista sädettä, joka tahtoisi kurkistaa sisällesi.

Niin yksin olet yksinäinen, etkä löydä kauniiden laulujen porttia. Tuota porttia, joka voisi hiukan helpottaa tuskasi aaltoja.

Huokaileva tuuli puhaltaa sisällesi ja saa vilun värähtelemään, surun liikkuessa niin kipeää tekevin askelin sydämesi hiljaisilla käytävillä.

Kuinka kaipaatkaan lämpöä, hellää hipaisua. Tunnetta, että joku välittää sinusta, pientä lohdutusta pimeässä.

Kuinka toivotkaan, että joku voisi keventää tuskaasi, vaikka vain pienen hetken verran.

On vain niin kovin pimeää, eikä kylmillä kallioilla valo yllä suruhuntujen alle, sillä yksinäisyys on rakentanut vahvan muurin ympärillesi.

Silti tuon pimeyden takana on tuo pieni valonsäde odottamassa aikaansa. Tuota hetkeä, jolloin sillä on lupa astua esiin. Lupa lähestyä yksinäistä ja särkeä nuo vahvat muurit sydäntä lämmittävän rakkauden voimalla.

Musiikkina: Cendy - Soledad - http://www.youtube.com/watch?v=dMFnFuRZlUs

HILJAISTA VOIMAA

Sinua kannan
ystävyyden siivillä

raskaan kuorman
näin nyt puolitan

sillä päivä nousee
sieluasi valaisee

ja murheen alhossa

olethan turvassa
rakkauden maassa

korkeimman suojassa

lähelläsi viivyn vielä
kulkekaamme tiellä

jossa sirpaleiden
tietää merkityksen

haavoitettu ihminen

<<<<<<<<<<<<<<<<<@

Kirjoittanut KuruKukka

Musiikkina: Sad Violin 11 - Kun aika on - http://www.youtube.com/watch?v=dSXpXwd1-_8 - kuuntele suruisan kaunis melodia.

PUHU HILJAA KERTOEN

lost_in_winter_by_titusboy251

Aallot äänien kulkevat huuhdellen rannalla muistojen. Ajan laskeva aurinko viime säteillään käy rantaa kultaamaan. Poissa on se hetki, joka silloin nostatti hymyn huulille. Poissa on se aika, jonka jokainen mutka ja polku oli riemullista kulkea. Vain muistoja, ei yhtään enempää, on niistä jäljellä. Noista vuosista, jolloin elämä oli huoletonta, vaikkakin työn täyttämää, mutta kaikessa oli silti vahvaa elämisen makua. Mitä on tänään? Tänään kipukaruselli pyörii ja noutaa kyytiinsä väsyneen. Sillä niin paljon on tehtäviä, mutta ei voimia niistä selvitä. Niin paljon asioita, jotka vain lisäävät kipua. Näitä päiviä on vain pakko kohdata, muuten tuota korkeata vuorta ei ylitetä.

On jälleen sellainen päivä, jonka joutuu yksin kohtaamaan, sillä välillä on otettava mittaa itsestään. Helpompiakin tapoja on, mutta vain ikuinen taistelija tietää, että helppoudella on hintansa, kuten on vaikeuksillakin. Molemmilla on myös palkintonsa, mutta helppouden tiestä jää karvas jälkimaku, kun taas vaikeuksien keskellä vain karaistuu ja elämä maistuu jälleen nektarilta. Vain ne asiat, jotka saadaan osaksi elämää monia vuoria ylittämällä, vain niillä on aito arvonsa. Jokainen myrsky karaisee kasvavaa tainta, ja niin on sitten kerran todella vahvana helpompi ottaa vastaan jättiläismyrskyjä nujertumatta. Siispä tänään taas taistelen, koska tiedän että jossain vaiheessa eteen tulee todella suuri aalto, jonka harjalla on kyettävä ratsastamaan, jotta välttyy hukkumiselta. Sitä varten on läpikäytävä pienempiä taisteluja.

Kerron sinulle sen, kulje kanssani yksinäinen. Tänään voimme sanoittakin jakaa päivän surumielisen. Hetken olla yhtä seurassa tunteen, näiden jaettujen kyynelten.

Musiikkina: A Sad Memory by Yiruma - http://www.youtube.com/watch?v=Etzyt7VWYRk - klikkaa ja kuuntele sävelen suruisaa sointua.

TUNNE TÄHTIÄ TAVOITTAA

Se on tuo tunne voimakas niin, se tähtiin asti kurkottaa, sillä sydämestä suoraan se tullut on ja haluaa taivaita tavoittaa. Niin kauan se piilossa olla sai, kunnes tuli ilta ja maanantai, silloin se luvan esille tulla sai. Tuo tunne on tunnetta ensirakkauden ja se yhä suurenee vain. Jokainen katse ja hymy sitä kasvattaa ja entistä vahvemmaksi saa. Vaikka vaikeuden vuoria eteen kohoaa, eivät ne sitä lannistumaan saa. Rakkaus todellinen siinä tunteessa asustaa, eivätkä tummat varjotkaan voi sen valoa sammuttaa. Kun toisesta todella välittää, haluaa hänen kanssaan elää elämää ja lämpöä sekä hellyyttä hänelle osoittaa.

Todellinen rakkaus on valmis kärsimään kaikkea ja siinä rakkaudessa ei ole itsekkyyttä. Aidossa rakkaudessa on kunnioitusta ja toivoa, joka näkee kauas tulevaisuuteen. Itsekkäässä rakkaudessa ei näitä piirteitä ole, sillä itsekäs rakkaus pyrkii ainoastaan kahmimaan itselleen kaiken mitä rakkaudesta irti saa, kun taas todellinen rakkaus haluaa toisen oloa auttaa ja helpottaa. Todellinen rakkaus näkyy arjessa monina pieninä tekoina. Silloin ei ajatella omaa pärjäämistä, vaan huolehditaan enemmän toisen jaksamisesta. Joka sellaisen rakkauden osakseen saa, hän kultaakin kalliimman puolison saa. Aidon rakkauden kodissa vallitsee ihana rauha ja onnellisuus vain kasvaa, mitä vaikeampaa eteen tulee, sillä tulessa se kulta puhdistuu ja jalostuu.

Ajattelin juuri parhaan ystäväni miestä, joka eläkkeelle jäätyään opetteli laittamaan ruokaa ja siivoamaan, niin että vaimon tullessa töistä on lämmin ateria odottamassa ja kotona on puhdasta. Tämä mies halusi käytännön teoilla osoittaa vaimolleen rakkautta. Lapset heillä ovat jo muuttaneet pois kotoa ja ovat jo useita lapsenlapsiakin saaneet. Minusta tuollainen teko on hyvin kaunis ja rakkaudellinen ja osoittaa epäitsekästä luonteenlaatua.

Musiikkina: Preludio para un amor - Danielle Licari - http://www.youtube.com/watch?v=YLuyrbUi9gQ

AAMU AVAA AARRELIPPAANSA

field_of_flowers-1

*****************************************************************************

Uuteen aamuun kulkevat ajatukset ja mukana tanssivat muistot kaukaiset. Päivän kehrä pyörittää rukkiaan ja valmistaa ajan lankaa niin kaunista, lankaa jossa on värien somaa sinfoniaa mukana.

*****************************************************************************

Lämpö henkäilee hyväillen ja takana on aika sateinen. Vihreys viehättää ympärillä ja sininen taivas somistaa maisemia. Keskustelun keveys lievittää särkyjä ja hymyjen herkkyys hellii sydämiä

*****************************************************************************

Ajan askareet odottavat kaikkialla ja valmista tulee ahkeroimalla. Työn kun valmiiksi saa, se stressiä helpottaa. Kesällä riittää tekemistä, tarvitaan heinien niittämistä. Kone suurimman työn tekee ja viikate välillä viuhahtelee.

*****************************************************************************

Tuuli levittää tuoksuja, puhaltaa pois kosteutta. Aurinko avaa ajatuksia ja kesä kutittaa kulkevaisia. Uusien alkujen uria on havaittavissa haaveiden huoneissa. Korvat kuulevat säveliä ja linnut laulavat aarioita. Lempeää liverrystä kaikkialla, hyvä on olla huolia vailla. Kiire katoaa kauaksi, kun kamarissa soi kesävalssi.

*****************************************************************************

Kirjoittanut KuruKukka

*****************************************************************************

Musiikkina: Shostakovich - Second Waltz - http://www.youtube.com/watch?v=LX1fiE0U1qA - klikkaa ja kuuntele ihanaa valssia.

LAPSI VARJOJEN MAAN

dreamscometruetop3

*****************************************************************************

Sinä varjoissa kuljet ja syliisi suljet nuo kukkaset kuihtuneet. Ne laulavat hiljaa mennyttä aikaa ja päivien taikaa, tuon lapsuuden maan. Sävel haikea keinuu ja luoksesi käy, sillä suruisan tien olet kulkija nyt.

*****************************************************************************

Moni päivä liian vaikea kai, nyt huomiosi osakseen sai, sillä varjojen maan olet lapsonen vaan. Tuuli pohjoinen, hiljaa huokuen käy tuskaasi poistamaan. Yllä varjojen on lupaus annettu tuo, eivät tuskasi suurempia lie, kuin mitä voimasi on.

*****************************************************************************

Kulkee keinuen tuo tuulonen, ja laulunsa sen nyt kuulla mä voin. Surusilmiisi se puhaltaa, antaa tahtoo unta huokaavaa. Minne mennä mä voin, sillä tiedän mitä koin ja hetkisen taas tarvitsen aikaa levähdykseen, sillä voimiain syöt, kun ruoskalla lyöt.

*****************************************************************************

Aika hiljaisen maan pian alkaa voi, siksi kiiruhdan sinne, missä unten on rinne. Sieltä kiire on pois, pelkkää rauhaa vaan sinulle tarjotaan. Ota vastaan tämä viesti, ei ole tämä testi, vaan ainoa todellisuus, josta löytyy onnellisuus, jos vain polun löydät ja matkaan lähdet, silloin huomaat, sua seuraavat tähdet.

*****************************************************************************

Kirjoittanut KuruKukka

*****************************************************************************

Musiikkina: Yesterday - Marianne Faithfull - http://www.youtube.com/watch?v=kOGWOsr33Ak - klikkaa ja kuuntele kaunis ja haikea laulu

SULOISTEN HETKIEN HALAUKSESSA

angel_05

***************************************************************************

Pidä tallessa kaikki ne hetket, jotka valoa tuovat ja joissa on enemmän elämää sisällä kuin tiedätkään, sillä niillä on uskomattoman suuri merkitys silloin, kun kuljet pimeässä, etkä näe valosta edes pikkuruista sädettä. Mitä enemmän tahdot tehdä hyvää ja välittää kanssaihmisistä, sitä suurempia kärsimyksiä sinulle annetaan, mutta ethän väsy, sillä jokainen hyvä tekosi on kerran kimmeltävä taivaan tähtisikermässä.

***************************************************************************

Suurin siunaus toisen puolesta on rukous, joka jää kantamaan ja voi myös avata lukkoja ja ovia, joissa on paksut terässalvat. Kun sinua hiotaan, jotta terävät särmäsi tulisivat sileäksi, etkä enää naarmuttaisi lähimmäisiäsi, niin muista että se sattuu kyllä, mutta sillä on merkityksensä. Ilman hiontatyötä et voi loistaa arvokkaana jalokivenä ja ilahduttaa näin myös katselijoita.

***************************************************************************

Musiikkina : Angels Whispers ( very relaxin music)

http://www.youtube.com/watch?v=Y3nZ4fhtAUk

TUULEN KUISKAUS AJATUKSISSASI

9603c70368fff9ad3b4415ec8f19dd8f

****************************************************************************

Luonto on hiljaa ja vain sinä kuulet tuon pehmeän kuiskauksen, jonka tuuli kuljettaa luoksesi. Elämän hymy ei ole kaukana, jos vain sallit sen tulla. Tuossa hymyssä on viisauksien polku, jonne voit päästä, jos vain uskallat luopua siitä, mikä kahlitsee nyt elämääsi. Luonto on aina sinua lähellä, silloinkin kun kuljet kaupungin kivikatuja.

****************************************************************************

Ja mennessäsi keskelle luontoa, vaikka vain ajatustesi siivillä, huomaat sen mikä on todella tärkeätä, ja sen mistä ei kannata kiinni pidellä. On aika luopua ja antaa ajan uudistaa jokainen soppi ja pölyinen nurkka sydämesi talossa. Uutta luova voima voi tulla osaksi elämääsi, jos luovut jostain vanhasta. Se voi olla jokin tavara tai vaikka ajatus, joka on sitonut sinut menneeseen liian tiukasti kiinni. Avaa tuo solmu ja anna vapauden tuulien puhaltaa ja puhdistaa.

****************************************************************************

Jokin vanha tapakin voi pitää sinut kiinni sidottuna, tai jokin vanha kauna tai katkeruuden pieni siemen. Älä kylvä sitä, sillä kasvaessaan se vie sinut sellaisille vesille, että rauhasi on mennyttä. Anna uudelle tilaa ja mahdollisuus valmistaa sinulle lohdutus, joka kantaa sinua kaikkien tuskien keskellä ja vaikeuksien vuonoissa. Kuljettaa sinua rauhan laaksoon, jossa saat virvoitusta ja todellista, mutta näkymätöntä voimaa, jonka vain aika osaa työstää näkyväksi.

****************************************************************************

Kirjoittanut KuruKukka

****************************************************************************

Musiikkina: How Great Thou Art - Susan Boyle

http://www.youtube.com/watch?v=XCP7X92ynWg&feature=reltated

ELÄMÄNI ENKELEITÄ

christmas-wishes-angel-lighting-candles

********************************************************************************

Saatamme kohdata enkeleitä tietämättämme, sillä aina he eivät ole näkyvässä hahmossa. Enkeleiden tehtävänä on tuoda turvaa ja varjella meitä. Kuitenkin enkeleillä on sääntöjä, joiden mukaan heidän tulee toimia. He eivät poista kaikkia ongelmiamme, sillä meidän kuuluu käydä läpi kottelemuksia kehittyäksemme ja muuttuaksemme. Enkelin tunnistaa siitä, että ympärille laskeutuu ihmeellisen hyvä ilmapiiri ja tuntuu kevyeltä olla. Joskus enkelin voi tuntea kevyenä hipaisuna ihollaan tai kuulla enkelten musiikkia ja joskus myös enkelin kehoituksia. Enkelit antavat meille voimia vaikeina aikoina ja lohduttavat tuskien keskellä.

********************************************************************************

Itse tapasin enkelin 6-vuotiaana taivasmatkallani ja koin silloin oloni erittäin turvalliseksi. En kuitenkaan saanut silloin vielä jäädä taivaaseen, sillä minulle on annettu tehtäviä, joita minun tulee suorittaa. Yli 20 vuotta sitten olin kotona vapaapäivänä, kun vähän kello 15 jälkeen säpsähdin hereille, tuntiessani, että jotakin vaarallista oli tapahtumassa. Sitten kuulin äänen, joka kehotti heti rukoilemaan nuorimman siskoni puolesta. Tein työtä käskettyä, ja jonkin ajan kuluttua tuo tunne rauhoittui. Soitin illalla siskolleni ja sain kuulla hänen juuri silloin työstä päästyään olleen kotimatkalla, kun hän törmäsi porotokkaan. Itsekin hän sitä ihmetteli, ettei siinä sen pahemmin käynyt. Hän odotti silloin vauvaa. Silloin tiesin, että olin saanut tehtävän rukoukseen juuri tuon onnettomuuden vuoksi.

********************************************************************************

Kun 22-vuotiaana sairastuin syöpään, eikä ollut tietoa selviämisestä, niin olin kovin murheissani ja itkeskelin huoneessani. Tunsin syvää ahdistusta. Samassa koin, miten lempeä käsi laskeutui silittämään hiuksiani ja tunsin miten minut nostettiin maasta ja keinuteltiin kuin pikkuista lasta. Sitten samat turvalliset, näkymättömät kädet kantoivat minut vuoteelleni ja vielä siinäkin tunsin käden silittävän hiuksiani. Rauhoituin ja nukahdin. Kun heräsin, oli ahdistava tunne poissa. Myöhemmin enkeli ilmoitti minulle, etten tulisi kuolemaan syöpään, sillä minulle oli varattu tehtäviä suoritettavaksi. En enää kertaakaan tuntenut niin syvää ahdistusta noiden ihmeellisten kokemusten jälkeen. Minä todellakin paranin syövästä lääkärien suuresti ihmetellessä.

********************************************************************************

Myöhemmin olin käymässä lapsuuskodissani ja menin kellarin ovelle aikomuksena hakea sieltä perunoita. Kellariin johtivat hyvin jyrkät portaat ja aina piti olla varovainen, kun sinne meni, sillä portaissa ei ollut mitään kaidetta. Ehdin lähteä laskeutumaan pari askelmaa, kun tunsin, että jokin tönäisi minua voimakkaasti selkään ja lennähdin alaspäin. Ehdin vain ajatella, että nyt taisi käydä hullusti, kun samassa pudotessani tunsin, miten turvalliset kädet tarttuivat minuun, ja pyöräyttivät samalla ympäri ja nostivat minut sitten takaisin ylös. Ennen portaita on vajaan puolen metrin suuruinen alue, johon enkeli minut nosti. Huokaisin helpotuksesta, sillä luulin jo murskautuvani kellarin betonilattialle.

********************************************************************************

Kun kuljin noita pitkiä 160 km työmatkoja, niin sielläkin oli vaaran paikkoja olemassa. Erään kerran kuulin äänen, joka kehoitti minua pudottamaan reilusti vauhtia. Ajoin satasta ja pudotin vauhdin 40 km tuntivauhtiin. Oli talvi ja noustuani erään jyrkän mäen päälle, se lähti yhtä jyrkästi laskeutumaan alaspäin. Huomasin mäenpäällä, että mäen alaosassa seisoi kaksi hirveä vastakkain, tukkien tien kokonaan. Koska minulla ei ollut vauhtia paljoakaan, niin ehdin seisottaa auton ajoissa ja välttyä hirvikolarilta. Jos olisin ajanut satasen vauhtia, niin en olisi ehtinyt mitenkään pysähtyä. Tuossakin tilanteessa sain enkeliltä varoituksen ajoissa.

********************************************************************************

Niin monelta vaikealta ja vaaralliselta tilanteelta olen elämäni aikana välttynyt, että voin ilman epäilyksiä uskoa enkeleiden varjelukseen.

IHMEITÄ ILMAN MÄÄRÄÄ

11soul

*****************************************************************************

Paljon merkillisiä asioita tapahtuu nyt elämässäni. On kuin rautasalvat olisivat yht’äkkiä murtuneet ja vangitun linnun olisi nyt tullut aika päästä vapauteen. Ensin sain ilmoituksen, että olen päässyt eläkkeelle ja posti toi eläkeläiskortin. Sitten sain ilouutisia ystäviltäni, joiden elämässä on ollut paljon vaikeuksia. Ja kummallisinta on, että tutustuin yllättäen kohtalotoveriini ja nyt saamme jakaa vaikeiden asioiden kuormaa keskenämme.

*****************************************************************************

Pitkän ja pimeän tunnelin päähän on syttynyt kirkas valo. Tänään sain lääkäriltäni puhelinsoiton ja hänellä oli kerrottavana uutisia, jotka aivan erityisellä tavalla tulevat helpottamaan elämäni taakkaa. Aivan ihmeellisiä ja käsittämättömiä asioita tapahtuu nyt tämän pienen elämäni ympärillä. Saan vain katsella ja ihmetellä. Tämä kaikki on jotain uskomatonta. Välillä tuntuu, että näenköhän minä unta ja voiko kaikki tämä tosiaan olla totta.

*****************************************************************************

Tuossa pimeydessä tuli jo välillä niin vahvaa toivottomuutta, että olin jo luovuttamassa, mutta nyt olen saanut uusia voimia ja voin iloita, etten sittenkään jättänyt kaikkea kesken. Sillä nyt koen ihmeitä lähes ilman määrää.

*****************************************************************************

Siksipä sanon kaikille syvässä ahdingossa oleville, että kannattaa taistella ja rämpiä sieltä vaikeuksien suosta kohden kuivaa maata, sillä eräänä päivänä kaikki muuttuu ja ihana aurinko paistaa ja valaisee entisen pimeän maailmasi. Mitään ei elämässämme tapahdu sattumalta. Kaikilla vaikeuksilla on syynsä olla elämässä ja niilläkin on oma tehtävänsä. Ilman niitä, emme koskaan ymmärrä hyvien aikojen ja ihanien päivien todellista rikkautta.

*****************************************************************************

Musiikkina: Maa on niin kaunis - Heimo Haitto - http://www.youtube.com/watch?v=lA3EGizbqrQ

VALOON AURINGON

*******************************************************************************

image008

Valo vapauttaa varjoista ja kirkastaa unisia ajatuksia. Valo on ihana asia. Rakastan valossa kaikkea. Värit kirkastuvat ja valon myötä lämpökin saapuu hellimään kehoa ja ajatuskuvioita. Mitä enemmän valoa, sitä enemmän lämpöä. Miten tärkeää tuo valo onkaan elämälle, sillä ilman sitä ei kasvillisuus kasvaisi ja ihmisen mielikin ilman valoa synkistyisi. Valoa hyödynnetään keinotekoisena valonakin esim. valoterapiassa ja monessa muussa asiassa. Pimeässä on ihanaa saada sytyttää valot ja katsella kaiken valostumista.

*******************************************************************************

Nykyään on näitä säästölamppuja ja niiden myötä minulle on erityisesti auennut tuo sanonta “kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka”, sillä niinhän säästölamput tekevät. Syttyvät himmeinä ja kirkastuvat koko ajan lisää, kunnes valaisevat kauniina. Ihmisetkin voivat olla toisilleen tällaisina kirkastuvina lamppuina. He voivat ajatuksillaan ja teoillaan valaista ihmistä, jonka mieli vaeltaa pimeässä. Olen tavannut tällaisia ihmisiä elämäni varrella.

*******************************************************************************

Hämmästyin kerran työvuorossani, kun potilaana ollut romaninainen sanoi minulle huoneeseen astuessani: “Sinun pääsi päällä loistaa kirkas sädekehä”. Ehkäpä on tosiaan olemassa ihmisiä, joilla on sisäistä näkökykyä, sillä olen tuntenut tuon sädekehän suorastaan polttavan päälakeani silloin, kun olen voinut todella auttaa toista ihmistä ahdingossa, kuten kuolevaa syöpäpotilasta pelon vallatessa hänen ajatuksiansa. Joskus olen laskenut käteni kipeän ihmisen päälle ja tuntenut tuon poltteen päälaella lisääntyvän ja jonkin voiman minussa siirtyvän kärsivään ihmiseen. Nämä ihmiset ovat kertoneet, että kosketukseni sai kivut katoamaan.

*******************************************************************************

Ehkäpä olen saanut jonkin lahjan auttaa ihmisiä, sillä muistan erään tapauksen, jolloin syöpään kuolemassa oleva potilas kertoi, että hänellä olisi harras toive päästä vielä käymään kotona. Katselin häntä ja ajattelin, että se on mahdoton toive ilman ulkopuolista apua. Laskin käteni hänen päänsä päälle ja rukoilin hänen puolestaan. Näin hänet vasta paljon myöhemmin uudelleen, sillä en enää ollut tuolla osastolla töissä. Tämä syöpäpotilas kertoi ihmeellisesti saaneensa voimansa takaisin ja päässeensä vielä kotiin, jossa hän sai elinpäiviä lisää.

*******************************************************************************

Välillä olen tuntenut tuon voiman jonkinlaisena sähkölatauksena ja silloin kun huomaan tuota virtaa olevan minussa enemmän, niin tavalliset sähkölamput räsähtävät silloin joko kokonaan rikki tai sammuvat paukahtaen, kun niitä kosketan. Yritän silloin välttää valokatkaisijoiden suoraa koskettamista, ettei tulisi turhaan poltettua varsinkaan vasta vaihdettuja lamppuja tai sulakkeita. Kun tuota virtaa on minussa, niin silloin saan kipeitä sähköiskuja, jos kosken sähkölaitteisiin.

*******************************************************************************

Ehkäpä tuokin eräänlainen käsilläparantaminen on sellainen tehtävä, jonka olen saanut ihmisten auttamiseksi. Romaninainen ei ollut ainoa, joka sanoi näkevänsä tuon sädekehän ylläni. Kerran eräs alzheimerin tautia sairastava vanhus sanoi samoin näkevänsä tuon kirkkaan sädekehän pääni päällä. Itse en sitä näe, mutta tunnen joskus sen poltteen.

*******************************************************************************

Aikoja sitten oli paha autokolari ja nuoria tyttöjä loukkaantui ja yksi heistä pahiten, sillä hän vaipui syvään koomaan. Kun näin tuon tytön, niin tunsin että minun tulee auttaa häntä, joten laskin käteni hänen päällensä ja rukoilin jälleen. Tyttö heräsi koomasta ja parani leikkauksista ja tänä päivänä hän on onnellinen kahden lapsen äiti. En voi itse säädellä tuota voimaa, sillä se ei toimi, jos itse yritän auttaa ilman tuota kehoitusta. Olisin halunnut Lyydiankin vielä elävän, mutta en saanut lupaa auttaa häntä.

*******************************************************************************

Musiikkina:

Jätin 2 ensimmäistä tekstiä pois, kun ne näkyivät vain isoilla kirjaimilla tällä sivustolla. Tässä ne näkyvät oikein, jos sivusto on käyttökunnossa. Siinä on usein katkoja: http://kanervankukkakeiju.ajatukseni.net/category/tarinatalo

0008

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti